keskiviikko 16. elokuuta 2017

Otsonoitu oliiviöljy Crohnin tautiin liittyvien fistelien hoidossa



Crohnin tauti on yksi yleisistä suolistosairauksista. Tässä yhteydessä en itse tautiin sen enempää puutu. Sitä sairastavilla potilailla on kuitenkin usein liitännäisoireita. Yksi niistä peräaukon lähistölle syntyvä fisteli. Crohnin taudissa tulehdus voi levitä suolen seinämän läpi muodostamalla käytäviä eli fisteleitä iholle, viereisten suolen mutkien välille tai viereiseen elimeen esim. virtsarakkoon tai emättimeen. Peräaukon ympäristössä fistelikäytävä kulkee useimmiten peräsuolesta peräaukon viereen iholle, mutta toisinaan kauemmaksikin peräaukosta. Fisteli voi vuotaa joko jatkuvasti tai ajoittain märkää tai ulostetta ja joskus vertakin.

Tällaisen fistelin hoito on erittäin vaativaa. Yksi toimivimmista toimenpiteistä on ollut niin sanottu ”Endorectal Advancement Flap”, jolle on vaikea keksiä suomennosta. Siinä kuitenkin ympäröivää limakalvokudosta käännetään läpäksi fistelin seinämille, eli tehdään eräänlainen ihosiirtoa muistuttava kudossiirto. Tällainen siirre voi kuitenkin repeytyä johtaen märkivään avanteeseen, joiden hoito on edelleen haastavaa.

Otsonoitujen öljyjen käyttö ihotautien hoidossa on yleistynyt maailmalla. Sen kudosta uusivien ja antimikrobisten vaikutusten vuoksi sen käyttö haavojen ja avanteidenkin hoidossa voisi olla perusteltua. Italialainen tutkimusryhmä (Laureti ym. 2016), päättikin kokeilla otsonoidun oliiviöljyn vaikutusta Chronin tautiin liittyvien fistelien hoitoon, joissa kirurginen siirre ei lähtenyt parantumaan. Tutkimuksessa oli mukana kaikkiaan 26 potilasta, joiden keski-ikä oli 46 vuotta ja jotka olivat pääosin naisia.

Hoidoissa käytettiin NOVOX-kauppanimellä myytävää Italiassa valmistettua otsonoitua oliiviöljyä, joka oli pakattu sinetöityihin ruiskuihin, joista sitä oli helppo annostella. Öljyn vahvuutta ei mainittu, mutta sen kerrottiin olevan öljymäinen geeli. Tämä viittaa ns. normaalivahvuiseen tuotteeseen. Se olisi myös oma suosikkini, mikäli vastaaviin tapauksiin pitäisi otsonoitua öljyä suositella, joskin otsonoitua seesamiöljyä pidän perustellusti vieläkin parempana. Otsonoitua oliiviöljyä annosteltiin ruiskulla 0,1-0,3 ml kerrallaan käyttäen muovista neulaa, jolla aine saatiin hellävaraisesti fisteliin ja sen ympärille. Toimenpiteitä tehtiin päivittäin 1-6 kuukauden ajan riippuen siitä, miten se kuhunkin potilaaseen vaikutti.

Tulokset olivat lupaavia. Keskimäärin otsonoitua oliiviöljyä käytettiin 3,12 kuukauden ajan. Fistelin paraneminen, eli täydellinen umpeutuminen ja arpeutuminen tapahtui 17 potilaalla, eli 65,4%:lla kaikista potilaista. Vaikutus näytti myös olevan pitkäaikainen, sillä jälkiseuranta kesti potilaasta riippuen 2-42 kuukautta, mutta keskimäärin 23,81 kuukautta, eli lähes kaksi vuotta. Tämä on erittäin tärkeää, sillä tällaisilla fisteleillä on erittäin suuri uusiutumisaste. Tutkijat toteavatkin, että otsonoitu öljy näyttäisi olevan tehokas ja turvallinen toimenpide tällaisten fistelien hoitoon. He kuitenkin mainitsevat, että tulokset tulee vielä varmistaa laajemmissa satunnaistetuissa (verrokit sisältävissä) tutkimuksissa.

Viite:

Laureti, S., E. Aborajooh, B. Mattioli, ja G. Poggioli. ”Treatment of Minor Dehiscence after Endorectal Advancement Flap in Perianal Crohn’s Fistulas with Ozonized Oil NOVOX(®)”. Techniques in Coloproctology 20(2): 139–40, 2016.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti