torstai 8. heinäkuuta 2021

Otsonoitu seesamiöljy punajäkälän hoidossa

 Miika Sallinen 

(päivitetty 11.8.2021)

Olen aiemmin kirjoittanut artikkelin otsonoidun öljyn käytöstä valkojäkälän hoidossa. Sen vuoksi olenkin saanut useita kyselyitä, olisiko otsonoiduista öljyistä apua myös punajäkälään? Olen asian suhteen ollut optimisti, sillä otsonoitujen öljyjen erinomaiset ihoa uudistavat ja antioksidanttijärjestelmää stimuloivat ominaisuudet tukevat niiden käyttöä moniin erilaisiin ihotauteihin – punajäkälä mukaan lukien.

Punajäkälää on useita tyyppejä, joista yleisimpiä ovat niin sanottu tavallinen punajäkälä ja limakalvojen punajäkälä. Tavallisessa punajäkälässä iholle ilmestyy sinipunervia, laakeita näppylöitä, jotka saattavat sulautua yhteen laajemmiksi alueiksi. Niiden pinnalla voi nähdä vaaleaa, hentojuovaista verkkoa. Kutina on kohtalaista, mutta harvoin kovaa. Punajäkälää voi ihon lisäksi olla samanaikaisesti suun ja sukuelinten limakalvoilla. Limakalvojen punajäkälää esiintyy myös ilman iho-oireita. Punajäkälä aiheuttaa limakalvoilla yleensä oireetonta vaaleaa verkkomaista kuvioitusta tai punoittavia ohentuneita (atrofisia) läiskiä, vaikeimmillaan taudissa nähdään aristavia, haavaisia (erosiivista) ja erittäviä limakalvoalueita, jotka arpeutuvat. Vaikka otsonoituja öljyjä on käytetty erilaisten iho-oireiden hoidossa jo ainakin 1930-luvulta asti, ensimmäiset maininnat punajäkälän hoidosta ovat vasta aivan viime vuosilta. Tässä artikkelissa keskityn pääosin suun limakalvojen punajäkälään, sillä juuri siitä aiheesta on tehty tutkimuksia otsonoitujen öljyjen kanssa. Positiivista käyttäjäpalautetta olen saanut myös tavallisesta punajäkälästä, josta kerron artikkelin lopulla.

 

Vuoden 2020 tutkimus Uzbekistanista

Marraskuussa 2020 ilmestyi uzbekistanilaisen lääkärin S. Samadovan (2020) tutkimus, jossa hän oli hoitanut haavaista ja erittävää suun limakalvojen punajäkälää otsonoidulla seesamiöljyllä. Tutkimuksessa oli mukana kaikkiaan 62 aikuispotilasta. Valtaosa heistä oli naisia ja pääosin he olivat yli 40-vuotiaita. Ennen hoitoja kaikilla potilailla oli kovaa kipua syömisen ja puhumisen yhteydessä. Lisäksi heillä oli verentungosta ja turvotusta ikenien alueella.

Kaikkia potilaita hoidettiin yleisesti hyväksytyllä hoidolla, joka sisälsi kortikosteroideja, vitamiineja, allergialääkkeitä ja retinoliasetaattia. Paikallisesti heidän haavojaan hoidettiin kaapimalla nekroottista kudosta. Tässä yhteydessä käytettiin lidokaiinia puudutusaineena. Tämän lisäksi tutkimusryhmän potilaiden limakalvoille siveltiin otsonoitua seesamiöljyä. Verrokkiryhmä sai tavallista seesamiöljyä ja heidän ikeniään desinfiointiin hoidon yhteydessä klooriheksidiinilla, mitä ei nähty tarpeelliseksi otsonoidun öljyn kanssa. Näin ollen ryhmiä voidaan kuvailla seuraavasti:

  • Ryhmä A. Hoidettiin perinteisellä hoidolla ja paikallisesti otsonoidulla seesamiöljyllä.
  • Ryhmä B. Hoidettiin perinteisellä hoidolla ja paikallisesti klooriheksidiinilla ja seesamiöljyllä.

Lisäksi tutkimuksen aikana otettiin verrokkitulokset kaikkiaan 18 terveeltä henkilöltä, joiden tuloksiin hoitojen lopputuloksia verrattiin.

Hoitojakso kesti puolen vuoden ajan, ja potilaat tarkastettiin 3, 7, 30, 90 ja 180 päivän kuluttua aloituksesta. Tuona aikana heillä oli myös kontrolloitu ruokavalio, jossa hyvin mausteiset ja happamat ruoat olivat kiellettyjä.

Molemmissa ryhmissä suun hygienia oli alussa huono ja niin sanottu suun hygieniaindeksi oli aluksi 2,46 A-ryhmässä ja 2,89 B-ryhmässä. Puolen vuoden päästä hoitojen lopussa nämä arvot olivat 0,40 A-ryhmässä ja 0,61 B-ryhmässä. Molemmissa ryhmissä päästiin lopulta terveiden henkilöiden tuloksen alle, joka oli 0,78. Suun hygienian kannalta molemmat hoidot siis toimivat hyvin. Vaikka lopputulos otsonoidulla seesamiöljyllä oli jonkin verran parempi, ei tutkija tehnyt tilastollista vertailua niiden kesken, ja käytännössä molemmat hoidot kohensivat suun hygienian normaaliksi.

Ikenien kunto tarkastettiin niin ikään jokaisella tarkastuskäynnillä. Sen määrittämiseen käytettiin niin sanottua PMA-indeksiä. Kirjaimet tulevat sanoista: papilla inter, gingiva marginalis ja gingiva alveolaris. Nämä ovat ikenen eri osat, joiden tulehdustilaa tarkasteltiin erikseen. Molemmissa ryhmissä hoito auttoi, ja puolen vuoden päästä potilaiden ikenet olivat kunnoltaan lähellä terveiden keskiarvoa. Kuitenkin otsonoitu seesamiöljy auttoi varsinkin ensimmäisinä päiviä selvästi paremmin, ja kolmen päivän kuluessa PMA-indeksi oli pudonnut jo puoleen. Kontrolliryhmässä tämä oli selvästi vähäisempää. PMA-indeksin kehittymistä ryhmien välillä olen havainnollistanut kaaviossa 1.

   

Kaavio 1. Ikenien tulehdustilaa kuvaavan PMA-indeksin kehittyminen suun punajäkälää sairastavilla potilailla hoitojen aikana. Molemmissa ryhmissä annettu hoito tehosi, mutta varsinkin alussa otsonoitu seesamiöljy auttoi paremmin.  

Vaikka ero ryhmien välillä ei vaikuta hurjan suurelta, on huomioitava, että myös tavallista seesamiöljyä saaneet saivat useita lääkehoitoja sekä antimikrobista klooriheksidiinia. Viimeksi mainittua eivät otsonoitua seesamiöljyä käyttäneet saaneet. Siitä huolimatta otsonoitu seesamiöljy paransi ikeniä nopeammin varsinkin alkuvaiheessa. Huomattavaa on, että jo kolmen päivän päästä oireita kuvaavan PMA-indeksin arvo oli otsonoitua seesamiöljyä saaneilla lähes puolittunut. Toki paraneminen tästä eteenpäin oli hitaampaa.

 

Vuoden 2020 tutkimus Egyptistä

Vuonna 2020 ilmestyi toinenkin punajäkälän hoitoa otsonoidulla öljyllä käsittelevä tutkimus. Tämä tutkimus (El meligy ym. 2020) tehtiin Egyptissä Tantan yliopistossa. Punajäkälän myötävaikuttavana tekijänä voivat olla maksasairaudet tai diabetes. Koska varsinkin C-hepatiitti on Egyptissä hyvin yleinen ja koska II-tyypin Diabetestä esiintyy lähes kaikkialla, päättivät tutkijat tehdä tutkimuksen, jossa otsonoitua öljyä käytetään tällaisten riskiryhmien suun haavaisen punajäkälän hoidossa. Kaikilla potilailla oli hepatiitti-C-infektio, ja suurimmalla osalla myös diabetes.

Tutkimuksessa oli mukana kaikkiaan 20 potilasta, joista puolia hoidettiin otsonoidulla oliiviöljyllä ja toista puolta synteettisellä kortikosteroidivalmisteella (Triamcinolone acetonide). Molempia valmisteita levitettiin puhtaalla sideharsolla hoidettavalle alueelle neljästi päivässä yhden viikon ajan. Potilaita ohjeistettiin olemaan syömättä puolen tunnin ajan lääkkeen annostelusta. Heidän kipunsa kehittymistä tutkittiin VAS-kyselytestillä. Koska punajäkälään liittyy myös tulehdus, tutkimuksessa tutkittiin myös tärkeimmän tulehdussytokiinin eli tuumorinekroositekijä alfan (TNF-α) kehittymistä. Arvot mitattiin ennen hoitoja, sekä 1 ja 3 kuukauden kuluttua niiden päättymisestä.

Varsinkin polttavaan kipuun molemmat hoidot olivat tehokkaita erityisesti kuukauden jälkeen tehdyssä tarkastuksessa. Otsonoitu öljy oli näistä tehokkaampaa, ja keskimääräinen VAS-arvo putosi lukemasta 7,95 lukemaan 4,3. Tätä voisi kuvailla, että intensiivinen ja tuskainen kipu oli pudonnut kivuksi, jota voitiin kuvailla enää epämukavaksi. Kortikosteroidia saaneilla kipu oli pudonnut arvosta 7,05 arvoon 4,85. Lähtötilanteessa heidän kipunsa oli siis keskimäärin lievempää, vaikka toki tuskallista sekin. Kuukauden päästä kipu oli lieventynyt, mutta se oli suurempaa kuin otsonoitua oliiviöljyä käyttäneillä. Kolmen kuukauden kuluttua kipu oli molemmissa ryhmissä noussut, mutta ei kuitenkaan vielä lähtötasolle. Niinpä hoitojen teho ei näyttäisikään jatkuvan ikuisesti, mikä toki oli oletettavaakin.

Tulehdusarvoja kuvaavat TNF-α -arvot eivät sen sijaan merkittävästi muuttuneet. Tällaisilla moniongelmaisilla potilailla on luonnollisesti krooninen tulehdustila käynnissä, eikä yhden taudin paikallinen hoito sitä käytännössä muuttanut.

 

Vuoden 2016 tutkimus Intiasta

Ensimmäinen tutkimus, jossa otsonoitua öljyä käytettiin punajäkälän hoidossa, ilmestyi vuonna 2016. Käsittelen tämän tutkimuksen viimeisenä, koska se on potilasmäärältään ja laadultaan kaikkein heikoin. Tässä intialaisten tutkijoiden (Kumar ym. 2016) tutkimuksessa oli mukana kaikkiaan 50 potilasta, mutta heistä ainoastaan viidellä hoidettava tauti oli suun punajäkälä. Potilaat hoitivat punajäkälää ulkoisesti otsonoidulla oliiviöljyllä kahdesti päivässä. Tuloksista mainitaan, että kaikilla viidellä potilaalla havaittiin kohenemista oireissa ja dramaattinen väheneminen poltteen tunteessa, joka katosi 4,6 päivässä.

Artikkelissa mainittiin, että siinä oli puolen vuoden jälkiseuranta, jona aikana potilaiden tulosten pysyvyyttä tutkittiin. Kuitenkaan siinä ei ollut mainintaa punajäkäläpotilaiden mahdollista pidemmän ajan seurantatuloksista. Artikkelissa ei myöskään kerrottu tarkemmin potilaiden diagnooseista. Edellisessä Uzbekistanilaisessa tutkimuksessa potilaiden punajäkälä oli hyvin vaikeasti haavainen ja vuotava. Tässä intialaistutkimuksessa taas mainittiin ainoastaan poltteen tunteen katoamisesta, mutta muuten oireista ei mainittu. Niinpä onkin oletettavaa, että tässä tutkimuksessa potilaiden punajäkälä ei ollut läheskään yhtä vaikea, ja juuri sen vuoksi myös paraneminen oli nopeaa.

 

Tapauskertomus Italiasta

Myös italiasta on tullut tutkimusraportti (Casu ym. 2020) punajäkälän hoidosta otsonoidulla öljyllä. Kyseessä on tapauskertomus henkilöstä, joka oli neljän vuoden ajan kärsinyt haavaisesta suun punajäkälästä saamatta apua. Häntä hoidettiin laajan aallonpituusalueen polarisoidulla valolla yhteensä kuusi 15 minuutin sessiota. Koska koronaviruspandemia aiheutti yhteiskunnan sulkutilan Italiassa, ei potilas päässyt jatkamaan hoitoja sen enempää. Niinpä hän jatkoi hoitoa kotonaan käyttäen otsonoitua oliiviöljyä ja paikallista kortisonivoidetta. Tuloksena oli oireiden huomattava koheneminen. Koska hoitomuotoja oli käytössä useita, on mahdotonta arvioida, mikä hoitomuodoista – vai kaikki yhdessä – on syynä hyviin tuloksiin. Silti tämäkin raportti tukee otsonoidun öljyn käyttöä punajäkälän hoidossa.

 

Lisää todistusaineistoa muiden otsonihoitomuotojen kanssa

Otsonoiduissa öljyissä otsoni on reagoinut rasvahapon kanssa muodostaen niin sanotun otsonidin, joka aiheuttaa hoitavat vaikutukset. Varsinaisesti otsonoidut öljyt eivät siis sisällä lainkaan itse otsonia. Silti otsonideilla on paljon vastaavia ominaisuuksia kuin itse otsonikaasulla tai veteen liuenneella otsonilla. Erilaisia otsonihoitomuotoja onkin käytetty paljon punajäkälän hoidossa hyvällä menestyksellä. Niistä saadut tulokset toki tukevat myös otsonoitujen öljyjen käyttöä punajäkälän hoidossa. En käsittele näitä tutkimuksia tarkasti, mutta listaan ne lyhyesti seuraavassa.

  • Turkkilaiset tutkijat (Kazanciogly & Erisen 2015) havaitsivat kaikkiaan 120 potilaan tutkimuksessa, että paikallinen otsoniterapia kortikosteroidien kanssa oli tehokkaampaa kuin laserterapia suun punajäkälän hoidossa.
  • Egyptiläiset tutkijat (Mostafa & Zakaria 2018) havaitsivat 66 potilaan tutkimuksessa, että paikallinen otsoniterapia yhdistettynä kortikosteroideihin oli tehokkaampaa kuin kumpikaan hoitomuodoista yksinään, vaikka niistäkin oli hyötyä.
  • Intialaiset tutkijat (Shete ym. 2018) vertasivat paikallisen otsoniterapian tehoa kortikosteroideihin kaikkiaan 60 potilaalla. Otsoniterapia tehosi suun punajäkälään selvästi tehokkaammin ja 19 kaikkiaan 30:sta otsonilla hoidetusta potilaasta, haavat umpeutuivat täysin.
  • Italialaiset tutkijat (Veneri ym. 2020) vertasivat otsonoitua vettä plaseboon suun punajäkälän hoidossa kaikkiaan 51 potilaalla. Otsonoitu vesi tehosi niin kipuun kuin iho-oireisiin selvästi paremmin.

Otsoni eri muodoissaan näyttääkin olevan toimiva hoito suun punajäkälään. Otsonissa on kuitenkin seikkoja, joiden vuoksi sen käyttö voi olla mahdotonta. Suomessa ei juurikaan ole laitteita, jotka on suunniteltu otsonoimaan turvallisesti suun punajäkälää. Otsoni itsessään on myrkyllistä keuhkoille jo varsin pieninä annoksina, ja vahvan lääkinnällisen otsonin käyttäminen suussa ilman asianmukaisia laitteita, joilla voidaan estää otsonia pääsemästä hengityksen mukana keuhkoihin, on vaarallista. Lisäksi nämä hoidot täytyy suorittaa ammattilaisen toimesta, mikä tekee niistä kalliita. Otsonoitua vettä voi tarvittaessa tehdä itsekin melko edullisella laitteella, mutta tuollaiset edulliset juomaveden otsonaattorit, jotka tekevät otsonin huoneilmasta, ovat kovin tehottomia. Yleensä niiden otsonipitoisuus on 5-25 kertaa pienempi, kuin klinikkakäytössä olevilla laitteilla, ja on epäselvää, saako niillä terapeuttisesti tehokasta otsonoitua vettä punajäkälän hoitoon. Näin ollen parhaana saatavilla olevana otsonihoitomuotona voidaan pitää otsonoituja öljyjä. Ne ovat edullisia, riittoisia ja helposti saatavilla olevia tuotteita.


Yhteenvetoa otsonoituja öljyjä koskevista tutkimuksista

Kaikissa näissä tutkimuksissa otsonoitu öljy auttoi nopeasti kipuun. Varsinkin ensimmäisellä viikolla polte putosi nopeasti kaikissa tutkimuksissa. Sen jälkeen hoidot näyttivät yhä parantavan punajäkälää, mutta huomattavasti hitaammin. Egyptiläistutkimuksessa hyvät tulokset näkyivät kuukauden kuluttua tehdyssä tarkastuksessa, mutta kolmen kuukauden kuluttua niiden tehosta oli enää vähemmän jäljellä. Tämä viittaakin siihen, että hoitoja tulisi jatkaa säännöllisesti jopa useita kuukausia, ja senkin jälkeen käyttää otsonoitua öljyä vähintään satunnaisesti estääkseen oireiden palautumisen. Onko suun punajäkälästä sitten mahdollisuus parantua otsonoidun öljyn avulla. Sitä ei tietenkään voi kenellekään varmuudella luvata. Kuitenkin Uzbekistanilaisessa tutkimuksessa puolen vuoden käytön jälkeen keskimääräinen PMA-indeksi oli jo niin lähellä terveiden ihmisten viitearvoja, että joukossa epäilemättä oli jo paljon sellaisia, joilla se oli näiden viitearvojen luokkaa tai jopa sen alle. Kliinisesti he siis olivat parantuneita, mutta on epäselvää, uusiutuisiko tauti, jos käyttö lopetettaisiin. Pitkää jälkiseurantaa kun ei tämän tutkimuksen raportissa ollut.

Missään käsitellyssä tutkimuksessa ei kerrottu tarkemmin käytetyn otsonoidun öljyn vahvuudesta ja muista mahdollisista ominaisuuksista. Uzbekistanilaisessa tutkimuksessa käytettiin otsonoitua seesamiöljyä, kun taas egyptiläisessä ja intialaisessa tutkimuksessa käytettiin otsonoitua oliiviöljyä. Oma perusteltu mielipiteeni on, että otsonoitu seesamiöljy on jonkin verran tehokkaampaa, vaikka molemmat toki ovat hyviä. Yleensä suosittelen limakalvoille mietoa öljyä, jota on toistaiseksi saatavilla vain oliiviöljystä. Kuitenkin pienille ihoalueille suuhun voi kyllä huoletta käyttää normaalivahvuistakin öljyä, joten normaali otsonoitu seesamiöljy olisi tähänkin tautiin suositukseni. Myös ihon punajäkälään pidän sitä parhaimpana. Sen sijaan naisten sukuelinten hoitoon suosittelisin varmuuden vuoksi mietoa otsonoitua oliiviöljyä.

Tässä artikkelissa käsittelin ainoastaan suun punajäkälän hoidosta tehtyjä tutkimuksia. Punajäkälää esiintyy toki muuallakin. Niistä ei tutkimustietoa vielä ole saatavilla, mutta etiologialtaan tauti on samankaltainen riippumatta siitä, missä se esiintyy. Siksi otsonoitua öljyä voi perustellusti kokeilla myös muille alueille. Positiivista käyttäjäpalautetta olen toistaiseksi saanut vasta vähän, sillä ihmiset eivät juurikaan tiedä mahdollisuudesta hoitaa punajäkälää otsonoiduilla öljyillä. Periaatteesta en myöskään kirjoittele palautteesta, jonka olen saanut ainoastaan suullisesti. Kirjallisesti minulla on yksi palaute, joka on kirjoitettu 27.1.2021 White Swan -ryhmän valkojäkälä-artikkelin postaukseen. Siinä naishenkilö kirjoitti seuraavaa:

”Nyt olen käyttänyt vajaan viikon. Mulla punajäkälä jaloissa. Aivan uskomatonta kutina on pois. Punaiset jäljet ihossa on vaalentuneet. Olen kärsinyt vaivasta yli kymmenen vuotta ja kokeillut vaikka mitä. Vain aurinko kesällä on parantanut ihon. Osa ihosta on arpeutunut. Ihanaa että nyt löysin avun. Kiitos!”

Vaikka tutkimuksia ehdottomasti kaivataan vielä lisää, näyttää otsonoidut öljyt toimivalta keinolta punajäkälän hoitoon. Hoitomuoto on turvallinen, jos käyttää sopivan vahvaa ja tuoretta öljyä. Siksi niiden kokeilu on perusteltua siinäkin tapauksessa, että todistusaineisto niiden tehosta on lupaavista tuloksista huolimatta yhä vajavaista.


Viitteet

Casu C, Argiolas LE, Fais S, Garau V, Orru G. Polarized Light as an Adjuvant to Drug Therapy for the Treatment of Refractory Oral Erosive Lichen Planus: A Case Report. J Immunol Res Ther (JIRT). 2020;5(S1):10.

El Meligy MA, el-Zefzaf E, Ghoraba SMF, El-Zamarany E. The effect of oleozone gel vs triamcinolone acetonide in oral base on the treatment of erosive/atrophic lichen planus in medically compromised patients. Tanta Dental Journal 2020;17(4):141-145.

Kazancioglu HO, Erisen M. Comparison of Low-Level Laser Therapy versus Ozone Therapy in the Treatment of Oral Lichen Planus. Annals of Dermatology 2015;27(5):485-491.

Kumar T, Arora N, Puri G, Aravinda K, Dixit A, Jatti D. Efficacy of ozonized olive oil in the management of oral lesions and conditions: A clinical trial. Contemp Clin Dent. 2016;7(1):51-54.

Mostafa B, Zakaria M. Evaluation of Combined Topical Ozone and Steroid Therapy in Management of Oral Lichen Planus. Open Access Maced J Med Sci. 2018;6(5):879-884.

Samadova Sh I. Improvement of Complex Treatment of Red Lichen Planus of the Oral Mucosa. International Journal of Progressive Sciences and Technologies (IJPSAT). 2020;23(2):561-566.

Shete A, Sable DM, Chavan M, Diwan N, Shete M, Singh M. Evaluation of the efficacy of ozone gas therapy against conventional topical corticosteroids for the management of oral reticular lichen planus. Eur J Biomed Pharmaceut Sci. 2017;4(1):240-246.

Veneri F, Bardellini E, Amadori F, Conti G, Majorana A. Efficacy of ozonized water for the treatment of erosive oral lichen planus: a randomized controlled study. Med Oral Patol Oral Cir Bucal. 2020;25(5):e675-e682.

 

 

keskiviikko 31. maaliskuuta 2021

Palautetta otsonoidun oliiviöljyn käytöstä hevosen rivin eli vuohisrohtuman hoidossa

Miika Sallinen 31.3.2021 

 

Ihmiset eivät suinkaan ole ainoita, jotka saattavat hyötyä otsonoiduista ihonhoitotuotteista. Eräs jalkahoitajana toimiva vakioasiakkaani, joka harrastaa myös hevosia, teki hiljattain tuotetilausta. Tilauksen yhteyteen hän kirjoitti seuraavanlaisen palautteen: 

"Olen pitkään, useita kuukausia taistellut hevosen hankalan rivin (vuohisrohtuma) kanssa. Kokeiltu on todella monia voiteita, pesuaineita ym ym.... Loppujen lopuksi päätin kokeilla otsonivoidetta ja jo kerta käsittelyn jälkeen paraneminen oli huikea. Nyt viikon aikana 3x sivelty ihottuma-alue ja tulos on huikea. Suosittelen lämpimästi kokeilemaan."  

Tähän lisään vielä oman kommenttini. Vaikka kirjoittaja kirjoitti otsonivoiteesta, hänen käyttämänsä aine oli White Swanin vahva otsonoitu oliiviöljy. Tuo öljy on kiinteää rasvaa, mutta teknisesti se on salva eikä voide. Toki otsonoidut tuotteet vaikuttavat eläimillä siinä missä ihmisilläkin. Silti ihmisissä ja eläimissä on eroja. Joillakin eläimillä voi olla iholla vähemmän entsymaattisia antioksidantteja, ja ne saattavat olla herkempiä otsonoiduille öljyille. Sen vuoksi en ensisijaisesti käyttäisi vahvaa otsonoitua öljyä eläimiin, vaikka se tässä tapauksessa ilmeisen tehokasta olikin. Normaalivahvuinen olisi mielestäni varmempi vaihtoehto.

torstai 9. heinäkuuta 2020

Kosmetiikkaa 100% luonnollisista raaka-aineista – onko sellaista olemassakaan?


Miika Sallinen 9.7.2020 

Sain perjantaina 5.6.2020 yhteydenoton koskien tuotteitani. Siinä eräs naishenkilö otti yrityksensä puolesta minuun yhteyttä seuraavasti: 

”Hei,

Olen [nimi poistettu] Awardsien perustaja ja ajattelin olla teihin yhteydessä, sillä White Swan on todellinen kosmetiikan edelläkävijä ja uskon, että awardseihin osallistuminen voisi käydä teille todella hyvin. Kriteerinä meillä on tosin se, että tuotteet ovat 100% luonnollisista raaka-aineista, enkä löytänyt suoranaisesti, onko teidän tuotteiden kohdalla niin?

Kesäisin terkuin,
NN” 

En tässä mainitse yrityksen enkä henkilön nimeä, koska en halua täällä mitenkään nolata ketään. Minä en tiedä kyseisestä yrityksestä juuri mitään, mutta tämä yhteydenotto ei kunnolla minua vakuuttanut. Oletettavasti sama henkilö on tehnyt vastaavia yhteydenottoja lukuisille yrityksille. Yritys näyttää olevan varsin uusi, joten sen asiantuntemus kaipaa varmasti vielä kehittämistä. Tarkoitan tällä, että kriteeri, että tuotteet olisivat 100% luonnollisista raaka-aineista on täysin kohtuuton ja suoraan sanoen - huvittava. Sellaisia tuotteita toki voidaan valmistaa, mutta vain hyvin rajatun kaltaisesta kosmetiikasta, ja palaan siihen myöhemmin. Sitä ennen kuitenkin vastaan kysymykseen, miten luonnollisia omat White Swan -tuotesarjani tuotteet ovat. Tällä tavalla olen yritykseni sivuilla vastannut: 

”Ovatko White Swanin otsonoidut öljyt ja voiteet luonnonkosmetiikkaa?” 

”Se riippuu paljon määritelmästä. Luonnonkosmetiikkaa ei ole määritelty laissa, vaan määritelmiä tekevät eri järjestöt, joilla on erilaiset kriteerit. White Swan -tuotteet täyttävät monet kriteerit, mutta niille ei ole haettu sertifiointia minkään järjestön taholta. Sellaisen saaminenkin olisi epävarmaa. Itse otsonointiprosessi on näet sellainen, jota luonnosta ei löydy. Sen vuoksi minkään otsonoidun kasvirasvan luonnehtiminen luonnontuotteeksi on kyseenalaista, vaikka ne olisikin johdettu luonnollisista lähtöaineista. Vaikutusmekanismiltaan tuotteet ovat toki luonnollisia mm. stimuloiden ihoa tuottamaan omia kasvutekijöitä ja suojaavia antioksidantteja. Lähes kaikki voiteiden ainesosat on johdettu luonnontuotteista. Osa on luontaisen kaltaisia, ja kaikki ainesosat ovat biologisesti hajoavia. Luonnonkosmetiikassa säilöntäaineet ovat hyvin rajattuja, sillä usein ne ovat kaikkein haitallisimpia ainesosia. Otsonoidut tuotteet eivät erillisiä säilöntäaineita tarvitse, sillä otsonoitu rasvaa itsessään estää mikrobikasvua. Niinpä säilöntäaineiden osalta White Swan -tuotteet päihittävät useimmat sertifioidutkin luonnonkosmetiikkatuotteet. Mitään huonomaineisia ainesosia, kuten parabeeneja tai silikoneja niissä ei ole.”

Tässä siis jo kerroin, että erilaisista luonnonkosmetiikan määrittelyistä vastaavat eri järjestöt. Kuka tahansa voi järjestön perustaa ja määritellä omia kriteereitään. Luomu-termin käytölle ja luomutuotteille on lakisääteisiä määritelmiä, mutta luonnonkosmetiikkaa itsessään ei laissa ole määritelty. Se, mikä on toisen järjestön mielestä hyväksyttävää, voi olla ehdoton kielto jollekin toiselle. Lisäksi noissa järjestöissä on usein ”asiantuntijoina” ennemmin aktivisteiksi tai kosmetiikan harrastajiksi luokiteltavia henkilöitä, kun sellaisia tutkijoita, jotka tekevät päätelmiä tutkimustiedon perusteella käyttäen niissäkin ainoastaan primaarilähteitä. Lisäksi esimerkiksi ihotautien erikoislääkärillä joka sinällään on alan asiantuntija – ei välttämättä ole kummoistakaan perustietoa kemiasta ja siitä, mistä ainesosat ovat peräisin, miten ne on valmistettu tai miten niitä on muokattu. Varsinkin internetissä kun jotkut väärät päätelmät saattavat äkkiä levitä totuuksina monillekin sivuille, ja siten yleisesti luotettavakaan sivusto ei välttämättä aina oikeaa tietoa anna. Näin ollen minä olen päättänyt olla hakematta minkäänlaista luonnonkosmetiikan sertifikaattia omille tuotteilleni. Sen sijaan pyrin kirjoittamaan tuotteistani mahdollisimman kattavasti tutkimustietoa liittyen niin käyttökohteisiin, turvallisuuteen, säilyvyyteen, ainesosien tarkoitukseen, luonnollisuuteen jne. Tällöin kuluttaja voi itse päätellä, haluaako kyseisiä tuotteita kokeilla.

Vaikka en pidäkään itseni kehumisesta, voin kertoa olevani harvinainen kosmetiikka-alan yrittäjä. Olen koulutukseltani kemisti orgaanisen kemian alalta. Toisaalta olen lähes vuosituhannen alusta asti tutkinut enemmän lääketieteeseen kuuluvia alueita, mukaan lukien dermatologia eli ihotautioppi. Minä myös aktiivisesti etsin tietoa ja seuraan alan tutkimusta, joten voin pitää itseäni asiantuntijana. Suunnittelen ja valmistan itse kaikki yritykseni tuotteet. Näin ollen jokaisen ainesosan olen valinnut käyttötarkoituksen mukaan, ja huomioinut myös sen, että ne ovat yhteensopivia keskenään. Teen myös itse laboratoriossani ainesosia, joita ei ole kaupallisesti järkevällä tavalla saatavilla. Sen sijaan moni muu kosmetiikkavalmistaja lanseeraa vain brändin, ja teetättää tuotteensa ja siihen liittyvät viranomaisvelvoitteet ulkopuolisella taholla. Jopa hyvin suuretkin, erityisesti ns. luksuskosmetiikkaan erikoistuneet yritykset, saattavat itse kehitellä vaikkapa vain tuoksun, mutta sen ympärille tuleva voide ostetaan alihankkijalta. On toki niitäkin yrityksiä, joissa tuotteita kehitetään vielä alusta loppuun, mutta on harvinaista, että yksi henkilö huolehtisi kokonaisvalaisesti tuotekehittelystä ja valmistuksesta. Se, että yritys valmistaisi itse myös ainesosia ja vieläpä analysoisi niitä tarkasti, on vielä harvinaisempaa. Koska myös itse teen tuotteiden turvallisuusselvitykset ja muut lakisääteiset velvollisuudet, tunnen myös kosmetiikan lainsäädännön ja vaatimukset hyvin. Näin ollen uskallankin väittää, että vain ani harvalla valmistajalla on vastaavaa tietoa kosmetiikkansa ainesosista ja niiden tarkoituksista, kuin mitä minulla on.

Koska nyt satun tietämään kosmetiikasta varsin paljon, oli minusta jopa huvittavaa kuulla vaatimuksesta, että tuotteiden pitäisi olla 100% luonnollista alkuperää. On hyvinkin mahdollista tehdä kosmetiikkaa, joissa useimmat ainesosat ovat osin luonnollisen kaltaisia ja osin johdettu luonnontuotteista tekemällä niihin enemmän tai vähemmän suuria kemiallisia muutoksia. Silti 100% luonnollisista raaka-aineista valmistettu tuote on lähes poikkeuksetta hyvin hankalaa, ja tietyn tyyppisissä tuotteissa (voiteet, hiustenhoitotuotteet), jopa mahdotonta. Listaan siihen muutamia syitä:

  • Säilöntäaineet ovat käytännössä aina synteettisiä
  • Luonnosta saadut ainesosat ovat usein kohtuuttoman kalliita
  • Luonnollisen kaltaisia ainesosia on paljon järkevämpää käyttää
  • Monet luonnosta saadut ainesosat vaativat kemiallista muokkausta toimiakseen hyvin
  • Luonnollisin ainesosa ei usein ole se kaikkein paras.

Käyn nyt tässä tarkemmin läpi edellä mainittuja syitä: 

Säilöntäaineet ovat käytännössä aina synteettisiä 

Tarkoitan tässä säilöntäaineella antimikrobista ainetta, jonka tehtävänä on estää mikrobien kasvua tuotteessa. Esimerkiksi kaikki voiteet, kosmeettiset liuokset (lotionit), geelit, shampoot ja hoitoaineet sisältävät vettä ja vesiliukoisia ainesosia. Tällaiset olosuhteet ovat riittäviä mikrobien kasvulle. Ilman säilöntäaineita näissä tuotteissa alkaisi homeiden tai muiden mikrobien kasvu jo muutamassa päivässä. EU:n laki kosmeettisista valmisteista määrää, että tuotteiden on oltava riittävän turvallisia, jotta ne voidaan päästää markkinoille. Niin kemiallinen kuin mikrobiologinen säilyvyys ovatkin tuotteille vaadittavien turvallisuusselvityksien keskeisiä osuuksia. Periaatteessa kosmeettinen tuote voidaan tehdä steriileissä olosuhteissa, ja myös pakata steriiliin pakkaukseen. Tällöin se ei vaadi erillisiä säilöntäaineita. Steriili pakkaus ja tuotanto on kuitenkin kallis prosessi, ja lopputuote on epäkäytännöllinen, koska se on käytettävä pian avaamisen jälkeen. Pieniä kertakäyttöpakkauksia ei myöskään voi pitää ympäristöystävällisinä. Käytännössä tällaista tuotetta ei siis kosmeettisena valmisteena juuri koskaan näe.

Käytetyt säilöntäaineet ovat käytännössä aina synteettisiä. Toki osa niistä on varsin luonnollisen kaltaisia, kuten vaikkapa dihydroetikkahappo tai bentsyylialkoholi. Nämä ovatkin useiden luonnonkosmetiikkaa sertifioivien järjestöjen hyväksymiä. Silti nekin ovat aina synteettisesti valmistettuja. Luonnollisista lähteistä niitä kun löytyy niin vähän, ettei niitä käytännössä sieltä voi kannattavasti eristää. Sen sijaan synteettisesti niiden tuottaminen on helppoa ja taloudellista.

Kemiallista stabiilisuutta parantavat aineet parantavat myös säilyvyyttä, vaikkeivat ne varsinaisia säilöntäaineita olekaan. Tällaisia ovat esimerkiksi rasvojen härskiintymistä ehkäisevät antioksidantit, kuten E-vitamiini. E-vitamiinia voidaan kyllä kannattavasti erottaa luonnollisista lähteistä, mutta sekään ei sulje pois antimikrobisten säilöntäaineiden tarvetta.

Ainoa luonnollinen ja tehokas säilöntäaine, joka minulle tulee mieleen, on tavallinen alkoholi eli etanoli. Sitäkin täytyy olla runsaasti, jotta tuote olisi antimikrobinen. Tällöin se kuivattaa ihoa, haisee voimakkaalle ainakin aluksi ja saattaa myös ärsyttää ihoa. Siksi alkoholi soveltuu vain harvoihin tuotteisiin, kuten hajuvesiin, mutta ei käytännössä varsinaisiin ihon- ja hiustenhoitotuotteisiin. Toki muitakin antimikrobisia aineita luonnosta löytyy, mutta ne ovat liian epämukavia käyttää esimerkiksi hajunsa tai muiden ominaisuuksien puolesta, ja niitä tarvittaisiin paljon, jotta riittävä vaikutus saataisiin.

Minun White Swan -tuotteeni perustuvat otsonoituihin kasvirasvoihin. Otsonoidut tuotteet ovat itsessään niin antimikrobisia, ettei niitä sisältävät voiteet vaadi lisättyjä säilöntäaineita, mikäli otsonoitua rasvaa on tarpeeksi ja mikäli se on riittävän vahvasti otsonoitua. Esimerkiksi minä olen teettänyt omille voiteilleni mikrobiologiset säilyvyystestit, jotka ne läpäisivät kirkkaasti, vaikkei voiteissa lisättyjä säilöntäaineita ollutkaan. Otsonointi itsessään on kuitenkin sellainen kemiallinen prosessi, ettei vastaavaa luonnosta löydy. Ei ainakaan siinä määrin, että otsonoitua tuotetta voisi järkevästi eristää. Otsoni ei nimittäin liukene kasviöljyyn, vaan reagoi sen kanssa muodostaen täysin uuden yhdisteen. Siksi riippuukin määritelmästä, voiko otsonoitua öljyäkään pitää luonnollisena aineena. Lisäksi otsonoidut voiteet ovat vain pieni kuriositeetti kaikkien vettä sisältävien kosmeettisten tuotteiden joukossa, etteivät nekään juurikaan muuta yleissääntöä. Tämä yleissääntö on: Jos ihonhoitotuote sisältää vettä, se vaatii säilöntäaineita. Sopivat säilöntäaineet ovat hyvin harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta keinotekoisia. Siksi juuri mikään voide, geeli, shampoo tai muu hoitava liuos ei voi olla 100 % luonnollista alkuperää. Tämä koskee myös luonnonkosmetiikaksi sertifioituja tuotteita! 

Suoraan luonnosta saadut ainesosat ovat usein kohtuuttoman kalliita tai niitä ei saada tarpeeksi 

Luonnosta ei aina kannata eristää luonnollisia aineita, ja usein se on luonnolle vain hyväksi. Olen joskus luennolla esittänyt kysymyksen, että kuka käyttää päivittäin C-vitamiinia? Yleensä moni käsi nousee, joten olen esittänyt jatkokysymyksen: Kuka käyttää luonnollista C-vitamiinia? Yleensä moni käsi pysyy vielä ylhäällä. Todellisuudessa yhdenkään käden ei olisi pitänyt pysyä ylhäällä. C-vitamiinia on eri valmisteissa tyypillisesti 60-1000mg. 500mg kapseli tai tabletti on varsin tavallinen, ja jauheena jotkut nauttivat sitä jopa grammakaupalla päivittäin. Pikaisen googletuksen avulla löysin, että appelsiini sisältää C-vitamiinia noin 53milligrammaa 100 grammaa kohden. Yhden pienehkön appelsiinin C-vitamiinimäärä on noin 70mg. Siihen 500mg pillerin valmistamiseen tarvitaan siis noin seitsemän appelsiinia. Jos purkki sisältää vaikkapa 100 pilleriä, tarvitaan appelsiineja yli 700 jo pelkästään C-vitamiinia varten, ja tämäkin edellyttää, että kaikki C-vitamiini saataisiin eristettyä, mikä ei käytännössä ole mahdollista. Voidaanko purkeissa olevaa C-vitamiinia siis eristää luonnosta vaikkapa appelsiineista? Ei tietenkään! Silloin C-vitamiinin hinta olisi sellainen, ettei kenelläkään olisi sellaiseen varaa.

Ihminen on siitä harvinainen nisäkäs, ettei meidän maksa osaa tuottaa C-vitamiinia. Useimpien muiden nisäkkäiden maksassa sitä kuitenkin tapahtuu. Näitä maksaentsyymejä voidaan eristää ja ne voidaan laboratoriossa pistää töihin tekemään C-vitamiinia esimerkiksi glukoosista. Näin voidaan luonnollisen kaltaisin menetelmin valmistaa suuria määriä luontaisen kaltaista C-vitamiinia halvalla. Tämä C-vitamiini ei eroa mitenkään appelsiinien C-vitamiinista, mutta se ei ole luonnollista. Se on ainoastaan luontaisen kaltaista. Luonto tosin kiittää, että ihminen on näitä oppinut valmistamaan, sillä jos vastaavia määriä C-vitamiinia yritettäisiin saada luonnosta, se käytännössä tuhoaisi luontoa hurjasti!

Sama juttu on monen kosmetiikan ainesosan kanssa (jollainen C-vitamiinikin itse asiassa on). Hyvin usein aineen eristäminen luonnosta tulisi aivan liian kalliiksi, ja samalla se tuhoaisi huomattavan määrän luontoa. Siksi on typerää vaatia luonnollista ainetta, jos luontaisen kaltainen on helposti ja taloudellisesti saatavilla.

Toinen esimerkki tällaisesta aineesta on hyaluronihappo. Hyaluronihappo ei varsinaisesti ole yksi tietty aine, vaan glykosamiiniglykaneista koostuva yksikkö. Nämä yksiköt ketjuuntuvat eri kokoisiksi molekyyleiksi, joita kaikkia kutsutaan hyaluronihapon nimellä. Niiden ominaisuudet kuitenkin poikkeavat toisistaan. Hyvin pitkäketjuiset – jopa miljoonia yksiköitä sisältävät ketjut – ovat kaikkein parhaita sitomaan kosteutta, ja ne voivat imeä itseensä satoja kertoja oman painonsa vettä. Näin ollen hyaluronihappo pitää yllä ihon kosteustasapainoa estämällä vettä haihtumasta. Suuri hyaluronihappomolekyyli ei kuitenkaan imeydy ihoon kunnolla. Niinpä syvemmällä vaikuttavan, ihoa uusivan ja kenties juonteitakin poistavan hyaluronihapon on oltava paljon lyhytketjuisempaa. Jotta hyaluronihaposta saataisiin paran hyöty ihonhoidossa, on syytä käyttää eri molekyylikokoja, ja juuri niin minä olen hyaluronihappoa sisältävissä voiteissani tehnyt.

Hyaluronihappoa esiintyy niin ihmisillä kuin eläimilläkin monissa kudoksissa. Ihmis- tai eläinruumiista sen erottaminen on luonnollisesti eettisesti kestämätöntä, eikä sitä muutenkaan saataisi kuin hieman talteen. Hyaluronihappoa voidaan kuitenkin tehdä laboratoriossa eri entsyymien avulla, ja viime vuosina sitä on opittu tekemään jopa geneettisesti muokattujen bakteerien avulla. Kumpikin menetelmä tuottaa luonnollisen kaltaista hyaluronihappoa, mutta tuote joka tapauksessa valmistetaan laboratoriossa. Se ei siis ole luonnollista, vaan ainoastaan luontaisen kaltaista. Hoitavana aineena se on kuitenkin yksi luonnollisimmista. Jos vaaditaan, että tuotteen pitäisi sisältää 100% luonnosta saatuja ainesosia, ei hyaluronihappoakaan voisi käyttää. Samoin kävisi lukuisille muille luonnollisesti hoitaville kosmetiikan ainesosille.

On toki olemassa ainesosia, joita saa luonnosta varsin edullisesti. Kenties yleisin tällainen ainesosa on glyseroli, jota käytetään varsinkin voiteissa mutta myös monessa muussa kosmetiikassa erityisesti kosteuttajana ja veden sitojana. Glyserolia esiintyy sellaisenaan luonnossa vain vähän, mutta esimerkiksi useimmat luonnolliset rasvat esiintyvät niin sanottuina triglyserideinä. Niissä rasvahapot ovat esterisidoksella sitoutuneet glyseroliin. Tällaisista rasvoista glyseroli voidaankin helposti eristää, ja siten luonnosta on mahdollista saada paljonkin glyserolia.

Glyseroli on kuitenkin melko yksinkertainen molekyyli, jota on mahdollista valmistaa myös keinotekoisesti. keinotekoinen glyseroli ei ominaisuuksiltaan poikkea mitenkään luonnosta eristetystä. Pelkästään sana keinotekoinen tai synteettinen on silti monelle luonnontuotteiden kannattajalle punainen vaate, ja he todennäköisesti suosisivat luonnollista glyserolia. Koska luonnollisella ja keinotekoisella glyserolilla ei ole käytännössä mitään eroa, ei niitä tarvitse erotella ainesosaluetteloissa. Sekään ei välttämättä kertoisi totuutta, sillä synteettistä glyserolia voitaisiin aivan hyvin myydä luonnollisena.

Luonnollinen glyseroli voi luonnon kannalta olla myös ongelmallisempaa. Kun sitä eristetään rasvahapoista, jää jäljelle ylimääräisiä rasvahappoja, jotka prosessoinnin jälkeen ovat ihmisravinnoksi varsin kehnolaatuista. Toki rasvahappoja voidaan käyttää vaikkapa saippuan valmistukseen, mutta yleisesti ottaen luonnollisen glyserolin eristämisessä syntyy enemmän hukkatuotteita kuin synteettisen glyserolin valmistuksessa. Näin ollen onkin kyseenalaista, onko luonnollinen glyseroli edes ekologisempaa kuin synteettinen. Epäilenkin, että valtaosa kosmetiikassa käytetystä glyserolista onkin keinotekoista alkuperää. Koska ainesosaluetteloissa on merkitty pelkkä INCI-nimi ”Glycerin”, ei kukaan ulkopuolinen voi edes tietää, onko se luonnollista alkuperää. Käyttäjän ihon kannalta sillä ei kuitenkaan ole väliä – korkeintaan mieli voi toivoa luonnollista ainesosaa. 

Monet luonnosta saadut ainesosat vaativat lisäksi kemiallista muokkausta toimiakseen hyvin 

Toki luonnosta saa monia ainesosia edullisesti ilman laboratoriotakin. Yksi tällainen esimerkki on skvaleeni, jota voidaan eristää mm. hainmaksaöljystä, mutta sitä on pienempiä määriä myös monissa kasviöljyissä, kuten oliiviöljyssä. Skvaleenilla on ihmeellinen kyky imeytä ihoon, ja siksi se toimii erinomaisena syväkosteuttajana. Sen imeytymisominaisuuksia voidaan käyttää hyväksi myös muiden ainesosien kanssa, sillä skvaleeni toimii niiden kantajana vieden niitäkin syvemmälle.

Skvaleenissa on kuitenkin yksi suuri ongelma. Se on rakenteeltaan sellainen, että se hapettuu ja härskiintyy todella herkästi. Skvaleeni kun sisältää runsaasti kaksoissidoksia, joihin happi herkästi tarttuu härskiinnyttäen aineen. Nämä kaksoissidokset on helppo purkaa teollisella prosessilla vedyttämällä skvaleenia. Tällöin syntyy tuote, jonka nimi on skvalaani. Skvalaani on ominaisuuksiltaan vastaavaa skvaleenin kanssa, mutta se ei enää hapetu, ja siksi sen säilyvyys on huippuluokkaa. Myös skvalaania esiintyy luonnossa esimerkiksi lapsen ja nuoren iholla, mutta vanhentuessa sen synty yleensä loppuu noin 40 ikävuoteen mennessä. Myös ihmiskehossa skvalaani syntyy skvaleenista. Näin ollen skvalaani – siis se teollisen vedytysprosessoinnin läpikäynyt aine – on ihmisen iholla jopa luonnollisempi kuin luonnosta helpommin saatava skvaleeni. Skvaleenista skvalaaniksi on siis prosessi, joka kannattaa tehdä, jotta lopputuote olisi parempaa. Käytän skvalaania kaikissa voiteissani, ja minulla se on aina ollut kasviöljypohjaista, vaikka se onkin kalliimpaa. Mitään eläinperäisiä ainesosia en tuotteissani käytä.

Muitakin esimerkkejä on runsaasti. Monista ainesosista tai lopputuotteista ei yksinkertaisesti tule toimivia ilman pientä kemiallista muutosta. Kasviöljyä ei voi käyttää pesuaineena, vaan se sotkee entistäkin enemmän. Yksinkertaisella prosessilla kasviöljystä voidaan kuitenkin tehdä saippuaa. Se vaatii kuitenkin edes pienen kemiallisen muutoksen, ja silloin lopputuote ei enää ole puhdas luonnontuote.

Sama juttu on useissa emulgointiaineissa, joita tarvitaan pitämään voiteiden rasva- ja vesiliukoiset ainesosat yhdessä. Hyviä emulgointiaineita ei luonnosta riittävästi löydy, mutta monestakin luonnontuotteesta saadaan pienillä kemiallisilla prosesseilla tehtyä sellaisia. Luonnollisten aineiden pienet kemialliset prosessoinnit ovatkin usein välttämättömiä. Kemiallisen prosessin ei silti tule muuttaa rakennetta liikaa, ja lopputuotteen tulee yhä olla riittävän luonnollinen, jotta se sopii iholle ja hajoaa biologisesti. 

Luonnollisin ainesosa ei usein ole se kaikkein paras

 Kirjoitin jo edellä glyserolista, jota käytän kaikissa voiteissani. Glyserolia käytän silti melko vähän, sillä hyvistä kosteuttavista ominaisuuksista huolimatta, siinä on myös haittansa. Paksuna siirappimaisena nesteenä se tekee tuotteista helposti tahmeita, jos sitä käyttää liikaa. Glyserolin ohella käytänkin paljon myös butyleeniglykolia. Butyleeniglykoli kuullostaa nimenä varmasti hyvin keinotekoiselta, ja tunnustankin, että myös minun käyttämä aine on keinotekoista. Oikeammin se on silti luontaisen kaltaista, sillä myös butyleeniglykolia esiintyy luonnossa. Se on biologisesti hajoava ja sille löytyy aineenvaihduntareittejä, joten se on hyvin luonnollinen aine. Kuitenkin juuri hajoamisesta johtuen, sitä ei käytännössä saada luonnosta. Vaikka esimerkiksi moniin rasvoihin syntyy butyleeniglykololia, sitä hajoaa käytännössä samaan tahtiin, eikä pitoisuus koskaan ole suuri. Sen vuoksi sen eristäminen luonnosta on käytännössä mahdotonta, joten kaikki kosmetiikassa käytettävä butyleeniglykoli on keinotekoista, vaikkakin luonnollisen kaltaista.

Butyleeniglykolin ohella toinen kosmetiikassa yleisesti käytetty glykoli on propyleeniglykoli. Propyleeniglykoli on rakenteeltaan hieman yksinkertaisempi ja muistuttaa hyvin paljon glyserolia. Luonnossa propyleeniglykolia esiintyykin butyleeniglykolia enemmän. Sekin tosin on luonnossa melko epästabiili, eikä sitäkään niin paljoa ole, että sen eristäminen luonnosta olisi järkevää. Kuitenkin propyleeniglykolia voidaan pitää luonnollisempana aineena kuin butyleeniglykolia.

Minä kuitenkin käytän tuotteissani butyleeniglykolia, jota esiintyy luonnossa vähemmän, ja siten sitä voi pitää vähemmän luonnollisena. Luonnollisuus itsessään ei kuitenkaan saa, eikä sen pidä olla kriteeri ainesosan käytölle. Tärkein kriteeri on ehdottomasti turvallisuus. Propyleeniglykoli on halpaa ja varsin luonnollista, mutta sitä käytettäessä ärsytys- ja allergiareaktiot ovat varsin yleisiä, ja muistakin haitoista on raportoitu. Sen sijaan butyleeniglykoli (juuri käyttämäni 1,3-butyleeniglykoli) on hyvin turvallinen, ja sen kanssa iho-oireet ovat hyvin harvinaisia.

Kosmetiikan valmistuksessa luonnollisuuteen ei tule painottaa liikaa – ainakaan, jos se tapahtuu turvallisuuden kustannuksella. Ymmärrän, että moni haluaa suosia mahdollisimman luonnollisia tuotteita, ja se on minustakin hyvä lähtökohta. Liian intohimoisesti luonnontuotteisiin ei kuitenkaan pidä takertua. Luonnossa on paljon myös hyvin myrkyllisiä aineita, varsinkin jos niitä käyttää liikaa. Niitä ei ainakaan tarkoituksella kosmeettisiin tuotteisiin sekoiteta, mutta on olemassa myös riittävän turvallisena luonnontuotteita, joiden kanssa ihoreaktioita voi silti tapahtua monella yksilöllä. Se on tuotteiden suunnittelussa hyvä huomioida, ja tarvittaessa korvata kyseinen ainesosa turvallisemmalla ainesosalla, vaikkei korvaaja yhtä luonnollinen olisikaan. 

Onko 100% luonnollista alkuperää olevaa kosmetiikkaa olemassakaan? 

Tähän vastaan, että kyllä on. Mikrobit vaativat kasvaakseen vettä, ja vettä sisältävät tuotteet vaativat säilöntäaineita. Kuitenkaan mikrobikasvu ei ole mahdollista, mikäli tuotteessa ei ole lainkaan vettä. Käytännössä tällaisia tuotteita ovat erilaiset kosmetiikassa käytetyt puhtaat rasvat, kuten shea-, mango- ja kaakaovoi, sekä monet juoksevat öljyt, kuten tyrni- jojoba-, tai vaikkapa ihan ihonhoitoon tarkoitettu oliiviöljykin. Eläinperäisiä rasvoja käytetään kosmetiikassa harvoin, mutta varsinkin mehiläisvahan voisi tässä silti mainita. Yleensä tällaiset tuotteet myydään puhtaina rasvoina. Niinpä niiden markkinoija ei oikeastaan ole edes mikään valmistaja, vaan ennemminkin pullottaja tai purkittaja. Jos eri rasvoja sekoittaa, voidaan puhua jo yksinkertaisesta tuotteiden valmistamisesta. Tällaisia tuotteita on helppoa ja turvallista sekoittaa kotioloissa itsekin. Kuitenkin puhtaat rasvat kosteuttavat ja hoitavat ihoa vain rasvafaasissa. Monien iho kaipaa myös vesiliukoisia kosteuttajia, ja heille tällainen rasva ei anna ihanteellista hoitotulosta. Toki puhtaat rasvatkin pilaantuvat aikanaan, ja joskus niihinkin on syytä tehdä kemiallisia muutoksia säilyvyydet tai hoitavien ominaisuuksien parantamiseksi. Esimerkkeinä vaikkapa skvaleenin vedyttäminen skvalaaniksi tai kasviöljyn otsonointi. Voidaanko tällaisia kemiallisesti modifioituja tuotteita pitää luonnontuotteina, riippuu taas määritelmästä. 100% luonnollista alkuperää ne eivät kuitenkaan ole. Siitä huolimatta juuri puhtaat kosmeettiset rasvat – joko salvat, voit, vahat tai juoksevat öljyt – ovat käytännössä ainoita kosmeettisia tuotteita, jotka voivat olla 100% luonnollisista raaka-aineista.

Toki esimerkiksi hajuvesiä voidaan tehdä luonnollisista raaka-aineista. Alkoholi ja vesi ovat luonnollista alkuperää. Myös useita hajusteina käytettäviä eteerisiä öljyjä eristetään suoraan luonnosta. Silti monissa hajuvesissäkin on mukana myös synteettisiä hajusteita, joten niistäkään ei voi olla varma. Hajuvedet – ja yleensäkin hajusteet - ovat myös niitä harvoja kosmeettisia tuotteita, joissa käytettyjä ainesosia ei muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta tarvitse paljastaa. Niinpä juuri kukaan valmistaja ei hajunsa salaisuutta paljastakaan. Näin ollen edes hajuvesiäkään ei voi pitää 100% luonnollisina tuotteina, vaikka ne sitä periaatteessa voisivat olla. 

Lopuksi 

Tämä kirjoitus siis sai alkunsa siitä, kun minua pyydettiin osallistumaan joihinkin awardseihin. Ehtona toki oli, että tuotteeni olisivat 100% luonnollisista aineista. Jos hyvä lukija tänne asti olet päässyt, ymmärrät hyvin, etteivät tuotteeni tuota kriteeriä täytä – kuten eivät täytä juuri kenenkään muunkaan valmistajan tuotteet. Pois lukien ainoastaan sellaiset valmistajat, jotka lähinnä vain pullottavat tai purkittavat valmiita kasvi- tai eläinperäisiä rasvoja kosmeettiseen käyttöön. Olisikin mielenkiintoista tietää, kuinka moni yritys on tuon pyynnön jälkeen kertonut tuotteidensa olevan 100% luonnollisista aineista. Jos joku sellaista on väittänyt, hän on todennäköisesti joko tietämätön tai valehtelija – tai jopa molempia.

Luonnonkosmetiikaksi sertifiointi ei merkitse 100% luonnollista alkuperää! Tässä kirjoituksessa selvensin, ettei niin voi ollakaan, sillä silloin juuri mitään tuotetta ei saisi luonnonkosmetiikaksi sertifioitua. Vaikka eri tahojen sertifiointiperusteissa on eroja, tiettyjä yhteisiä linjoja löytyy. Luonnonkosmetiikassa tulee perustellusti suosia mahdollisimman luonnollisia tuotteita. Tuotteiden prosessointi myös sallitaan, mutta sen on oltava riittävän vähäistä. Lisäksi mukaan sallitaan tiettyjä ainesosia, jotka voivat olla keinotekoisesti valmistettuja, mutta riittävän luontaisen kaltaisia. Keinotekoisten ainesosien osuus on kuitenkin rajattu. Silti luonnonkosmetiikkakin voi olla jopa täysin muista kuin suoraan luonnosta saatavista raaka-aineista. Tärkeämpää on, että aineet ovat luontaisen kaltaisia tai riittävän vähän prosessoituja. Ainesosien tai niiden hajoamistuotteiden tulee metabolisoitua elimistössä, ja niiden tulee olla muutenkin biologisesti hajoavia. Kaikille lienee selvää, etteivät esimerkiksi mikromuovit tai vaikkapa silikonit kuulu luonnonkosmetiikkaan.

Minua ihmetyttää monien luonnonkosmetiikkaa sertifioivien tahojen erikseen mainitsema eläinkoekielto. EU:n alueella kun eläinkokeet kosmetiikalle ovat olleet kiellettyjä jo vuodesta 2004 lähtien, mutta käytännössä ne ovat loppuneet jo aiemmin. Yksittäisiä ainesosia on saatu testata vuoteen 2009 asti, ja tietyin poikkeuksin vielä vuoteen 2013. Näin ollen mitään EU:ssa tuon jälkeen tuotettua kosmetiikkaa tai edes kosmetiikan ainesosaa ei ole testattu eläimillä, eikä se koske pelkkää luonnonkosmetiikkaa! Eläinkokeita ei saa teettää EU:n ulkopuolellakaan tuotteille, jotka on tarkoitettu tuotavaksi EU:n alueelle. Itse asiassa kosmetiikkaa ei saa enää edes markkinoida sillä, että sitä ei ole testattu eläinkokein. Tämä kun on EU:ssa itsestäänselvyys. 

Yritykseni tuotteiden tärkeimmät raaka-aineet ovat otsonoidut kasvirasvat. Otsonointi on kemiallinen prosessi, joka muuttaa rasvojen rakennetta. Onko prosessointi sitten riittävän vähäistä, jotta luokittelu luonnonkosmetiikaksi sallitaan, onkin sitten tulkintakysymys. Ja jos otsonointi jonkun tahon mielestä muuttaa rakennetta liikaa, niin mikä on se otsonointiaste, joka sallitaan? Onko vahvasti otsonoidut öljyt kiellettyjä, mutta miedosti otsonoidut öljyt sallittuja? Nämäkin ovat mahdollisia tulkintakysymyksiä. Toki voiteissani on paljon muitakin ainesosia, mutta ne ovat joko luontaisia, luontaisen kaltaisia tai varsin vähän prosessoituja ainesosia. Hieman enemmän prosessoituja on vain muutamassa tuotteessa, ja niissäkin hyvin vähän. Yksi tuotteistani (huulivoide) sisältää myös valkovaseliinia, mutta sillekin olen jo kehittänyt uuden korvaavan reseptin, jossa vaseliinia ei enää ole. Jos otsonoitu öljy katsotaan riittävän vähän prosessoiduksi tuotteeksi, silloin tuotteeni nykyistä huulivoidetta lukuun ottamatta täyttäisivät kyllä useimmat luonnonkosmetiikan sertifiointitahojen kriteerit.

Otsonoitujen rasvojen vaikutusmekanismit ovat hyvin luonnollisia. Ne lisäävät iholla kudoksia uusivien kasvutekijöiden tuotantoa nopeuttaen ihon uudistumista ja mahdollisten ihovaurioiden paranemista. Ne myös lisäävät entsymaattisten antioksidanttien tuotantoa, jotka vaimentavat ihoa vanhentavia reaktiivisia happiyhdisteitä, ja siten ainakin teoriassa hidastavat esimerkiksi auringon UV-säteilyn aiheuttamaa ihon vanhenemista. Toki otsonoitujen rasvojen antimikrobisillakin vaikutuksilla voi olla hyötyä monien iho-ongelmien hoidossa. Näin ollen ne hoitavat ihoa hyvin luonnollisesti ja monipuolisesti. 100% luonnolliseksi en niitä silti voi kutsua.