Uusi espanjalainen tutkimus sädehoidon aiheuttamien peräsuolen vuotojen hoidosta otsonilla

Eturauhassyövän hoidossa sädehoito on yksi tavallisista hoitomenetelmistä. Sillä on kuitenkin joskus vaikeita sivuvaikutuksia, joista yksi on vuotava peräsuolitulehdus. Säteilytettyjen alueiden tulehdukset ovat usein vaikeasti parannettavissa. Otsoniterapialla on kuitenkin saatu apua moniin sädehoitoon liittyviin komplikaatioihin ja sillä on myös hoidettu suoliston tulehduksia menestyksekkäästi. Niinpä Las Palmasin yliopistosairaalassa Kanariansaarilla tehtiinkin tutkimus 12 eturauhassyöpäpotilaan vuotavan peräsuolitulehduksen hoidosta otsonilla. Potilaiden ikähaitari oli 64-77 vuotta. Heitä oli hoidettu perinteisin menetelmin sisältäen niin lääkehoitoa kuin kolposkooppisia toimenpiteitä. Siitä huolimatta peräsuolen verenvuodot jatkuivat. Potilaat saivat otsoniterapiaa niin peräsuolihuuhteluna otsonikaasulla kuin paikallisena käsittelynä otsonoidulla öljyllä. Peräsuolihuuhtelussa annosta nostettiin asteittain, mutta tyypillisin otsonipitoisuus oli 20 mg/l ja käytetyn happi-otsoniseoksen tilavuus oli 180-240 ml. Näitä hoitoja annettiin aluksi kahdesti viikossa ja potilaan kliinisen olotilan kohennuttua hoitotahtia vähennettiin ja harvimmillaan se oli kerran kuukaudessa. Keskimäärin potilaat saivat 38 otsoniterapiaa 13 kuukauden aikana. Kahdeksalle potilaalle annettiin lisäksi otsonoitua öljyä, jota heitä opastettiin annostelemaan omatoimisesti 1-2 kertaa päivässä.

Tulokset olivat hyviä. Ennen hoitoja 75% potilaista oli aneemisia ja heidän keskimääräinen hemogobiiniarvonsa oli 11,1 g/dL. Hoitojen päätyttyä vain 33% oli aneemisia ja keskimääräinen hemoglobiiniarvo oli 13,0 g/dL. Ennen otsoniterapiaa kaikkiaan 37 endoskooppista hoitoa oli suoritettu kahdeksalle potilaalle. Hoitojen alettua vain neljä potilasta tarvitsi yhteensä 11 hoitoa. Verenvuotoja kuvaava CTCAE-toksisuusaste oli ennen hoitoja keskimäärin 3, kun se hoitojen päätyttyä oli pudonnut arvoon yksi ja viimeisessä jälkiseurannassa arvoon 0. Keskimäärin jälkiseuranta kesti 104 kuukautta, mutta joillakin potilailla pidempään. Yksikään potilas ei kuollut eturauhassyöpään. Ainoastaan yhdellä havaittiin uusiutunut etäpesäke, joka hoidettiin menestyksellisesti hormoni- ja sädehoidolla, ja tämäkin potilas oli hengissä seitsemän vuoden jälkeisessä seurannassa. Tutkimus oli potilasmäärältään suppea, eikä siinä ollut verrokkiryhmää, joskin sellainen olisi ollut eettisesti kyseenalainen. Toisaalta potilaiden jälkiseuranta oli pitkäkestoinen ja tarkka, mikä nostaa tutkimuksen arvoa. Tulosten perusteella tutkijat uskoivatkin otsoniterapian olevan hyödyllinen sädehoidon aiheuttamien vuotavien peräsuolitulehdusten hoitoon, ja se ansaitsisi tulla paremmin tutkituksi laajemmissa satunnaiskontrolloiduissa kliinisissä tutkimuksissa.

Linkki tutkimukseen:

http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC4556325/

Otsoniterapia vähensi Doksorubisiini-syöpälääkkeen sivuvaikutuksia rottakokeissa

Vuonna 2012 ilmestyneessä kirjassani ”Otsoniterapia syöpien hoidossa” käsittelin yhdessä osaluvussa Venäjällä tehtyä eläinkoetutkimusta, jossa Doksorubisiini-syöpälääkkeen aiheuttavia sivuvaikutuksia oli merkittäväsi ennaltaehkäisty ja hoidettu otsoniterapialla. Lisäksi kirjassani oli useita esimerkkejä ihmispotilaista, joille Adriamysiinin aiheuttamat sivuvaikutukset olivat vähentyneet otsoniterapian seurauksena. Adriamysiini on Doksorubisiinin kauppanimi. Äskettäin samasta aiheesta ilmestyi myös kuubalais-italialaisena yhteistyönä tehty tutkimus. Tutkimuksen 40 rottaa jaettiin neljään ryhmään seuraavasti. 1. ryhmässä rotat saivat ainoastaan lumehoitoa fysiologisella suolaliuoksella. 2. ryhmässä rotat saivat Doksorubisiinia kahdesti viikossa 50 päivän ajan, mutta ei muita hoitoja. 3. Ryhmässä rotat saivat Doksorubisiinia, mutta ennen niiden annostelua, he saivat hoitoa puhtaalla hapella peräsuolihuuhteluna. 4. Ryhmässä rotat saivat Doksorubisiinia ja ennen sen annosteluja, he saivat peräsuolihuuhteluna happi-otsoniseosta. Tulokset otsonia saaneilla olivat parhaita. Niistä 90% selvisi kuurista hengissä, kun selviämisprosentit pelkkää Doksorubisiinia ja Doksorubisiinia ja happea saaneilla olivat 60% ja 70%. Doksorubisiini aiheutti rotille myös merkittävää painon putoamista, mutta otsonia saaneilla rotilla paino pysyi ennallaan. Lisäksi Doksoubiiini aiheutti sydämen vasemmassa kammiossa laajenemisia (dilatoiva kardiomyopatia) Doksorubisiinia (myös hapen kanssa) saaneilla rotilla, mutta otsonia saaneilla muutokset jäivät olemattoman vähäisiksi. Lisäksi Doksorubisiini romahdutti antioksidanttijärjestelmän 2. ja 3. ryhmien rotilla, mutta otsonia saaneilla se jopa tehostui terveitäkin koe-eläimiä paremmalle tasolle. Myös seerumista testatut oksidatiivista stressiä kuvaavat yhdisteet olivat otsonia saaneilla lähellä terveitä, kun muut Doksorubisiinia saaneet rotat kärsivät huomattavasta oksidatiivisesta stressistä (eli käytännössä niiden solut hapettuivat, vaurioituivat, heikkenivät ja vanhenivat nopeammin). Otsoniterapia siis ehkäisi Doksorubisiinin sivuvaikutuksia ja merkittävintä oli, että se ehkäisi juuri sydämen kammiolaajenemisia, joka on tämän lääkkeen vakavin oire myös ihmispotilailla. Tutkijoiden mukaan tämä tutkimus tarjoaakin vahvan perustan laajempien tutkimusten suorittamiseen myös ihmispotilaille.

Linkki tutkimukseen:
http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC4117659/

Uusi egyptiläinen tutkimus rintasyöpään liittyvän lymfedeeman hoidosta otsoniterapialla

Lymfedeema eli imunesteturvotus on sairaustila, jossa lymfajärjestelmän vaurion seurauksena nestettä pääsee kudosten ja solujen väliin aiheuttaen turvotusta. Varsinkin etäpesäkkeitä levittäneiden rintasyöpien hoidossa on tavallista, että osa imusolmukkeista ja imusuonista poistetaan leikkauksella. Samoin säteilytetyt imusolmukkeet voivat vaurioitua, jolloin niiden läpi ei imuneste pääse kulkemaan normaalisti. Tämän vuoksi jäljelle jääneet imusuonet eivät välttämättä kykene kuljettamaan riittävästi imunestettä yläruumiista. Tällöin aiheutuu yleisesti kudoksia turvottava kivulias lymfedeema.

Uudessa tutkimuksessa oli mukana 60 potilasta, jotka jaettiin satunnaisesti kahteen ryhmään. Toista ryhmää hoidettiin otsoniterapialla ja fysikaalisella terapialla, joka käsitteli puristavia vaatteita, kuntouttavia harjoituksia ja ihonhoitoa. Toinen ryhmä sai samaa fysikaalista hoitoa, mutta ei otsoniterapiaa. otsoniryhmässä otsoni annosteltiin peräsuolihuuhteluna aluksi kolmesti viikossa kahden kuukauden ajan ja sen jälkeen vielä kahdesti viikossa kuukauden ajan. Kaikkiaan hoitoja tehtiin siis 32 kappaletta potilasta kohden.

Ihon ja ihonalaiskerroksen paksuus mitattiin Doppler-ultraäänimenetelmällä sekä hoitojen alussa että 12 viikon kuluttua hoitojen aloituksesta. Vaikka molemmissa ryhmissä havaittiin kohenemista, otsonia saaneilla tulokset olivat merkittävästi parempia (p < 0,05). Sekä raajojen nesteen väheneminen että raajojen läpimitan pieneneminen oli otsoniryhmässä selvästi suurempaa. Samoin ihon ja ihonalaiskerroksen paksuudet vähenivät otsoniryhmässä selvästi enemmän.

Tutkijat toteavatkin että otsoniterapia näyttää kliinisesti tehokkaalta keinolta vähentää raajojen tilavuutta sekä ihonalaiskerroksen paksuutta rintasyöpään liittyvässä lymfedeemassa. He suosittelivatkin, että otsonia voisi suositella lisähoidoksi nykyisin yleisesti käytettävien menetelmien rinnalle.

Linkki tutkimukseen:

http://www.ccsenet.org/journal/index.php/cco/article/view/26218