perjantai 20. helmikuuta 2015

Otsoniterapia vähensi Doksorubisiini-syöpälääkkeen sivuvaikutuksia rottakokeissa

Vuonna 2012 ilmestyneessä kirjassani ”Otsoniterapia syöpien hoidossa” käsittelin yhdessä osaluvussa Venäjällä tehtyä eläinkoetutkimusta, jossa Doksorubisiini-syöpälääkkeen aiheuttavia sivuvaikutuksia oli merkittäväsi ennaltaehkäisty ja hoidettu otsoniterapialla. Lisäksi kirjassani oli useita esimerkkejä ihmispotilaista, joille Adriamysiinin aiheuttamat sivuvaikutukset olivat vähentyneet otsoniterapian seurauksena. Adriamysiini on Doksorubisiinin kauppanimi. Äskettäin samasta aiheesta ilmestyi myös kuubalais-italialaisena yhteistyönä tehty tutkimus. Tutkimuksen 40 rottaa jaettiin neljään ryhmään seuraavasti. 1. ryhmässä rotat saivat ainoastaan lumehoitoa fysiologisella suolaliuoksella. 2. ryhmässä rotat saivat Doksorubisiinia kahdesti viikossa 50 päivän ajan, mutta ei muita hoitoja. 3. Ryhmässä rotat saivat Doksorubisiinia, mutta ennen niiden annostelua, he saivat hoitoa puhtaalla hapella peräsuolihuuhteluna. 4. Ryhmässä rotat saivat Doksorubisiinia ja ennen sen annosteluja, he saivat peräsuolihuuhteluna happi-otsoniseosta. Tulokset otsonia saaneilla olivat parhaita. Niistä 90% selvisi kuurista hengissä, kun selviämisprosentit pelkkää Doksorubisiinia ja Doksorubisiinia ja happea saaneilla olivat 60% ja 70%. Doksorubisiini aiheutti rotille myös merkittävää painon putoamista, mutta otsonia saaneilla rotilla paino pysyi ennallaan. Lisäksi Doksoubiiini aiheutti sydämen vasemmassa kammiossa laajenemisia (dilatoiva kardiomyopatia) Doksorubisiinia (myös hapen kanssa) saaneilla rotilla, mutta otsonia saaneilla muutokset jäivät olemattoman vähäisiksi. Lisäksi Doksorubisiini romahdutti antioksidanttijärjestelmän 2. ja 3. ryhmien rotilla, mutta otsonia saaneilla se jopa tehostui terveitäkin koe-eläimiä paremmalle tasolle. Myös seerumista testatut oksidatiivista stressiä kuvaavat yhdisteet olivat otsonia saaneilla lähellä terveitä, kun muut Doksorubisiinia saaneet rotat kärsivät huomattavasta oksidatiivisesta stressistä (eli käytännössä niiden solut hapettuivat, vaurioituivat, heikkenivät ja vanhenivat nopeammin). Otsoniterapia siis ehkäisi Doksorubisiinin sivuvaikutuksia ja merkittävintä oli, että se ehkäisi juuri sydämen kammiolaajenemisia, joka on tämän lääkkeen vakavin oire myös ihmispotilailla. Tutkijoiden mukaan tämä tutkimus tarjoaakin vahvan perustan laajempien tutkimusten suorittamiseen myös ihmispotilaille.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti