Otsonoitu oliiviöljy Crohnin tautiin liittyvien fistelien hoidossa

Crohnin tauti on yksi yleisistä suolistosairauksista. Tässä yhteydessä en itse tautiin sen enempää puutu. Sitä sairastavilla potilailla on kuitenkin usein liitännäisoireita. Yksi niistä peräaukon lähistölle syntyvä fisteli. Crohnin taudissa tulehdus voi levitä suolen seinämän läpi muodostamalla käytäviä eli fisteleitä iholle, viereisten suolen mutkien välille tai viereiseen elimeen esim. virtsarakkoon tai emättimeen. Peräaukon ympäristössä fistelikäytävä kulkee useimmiten peräsuolesta peräaukon viereen iholle, mutta toisinaan kauemmaksikin peräaukosta. Fisteli voi vuotaa joko jatkuvasti tai ajoittain märkää tai ulostetta ja joskus vertakin.

Tällaisen fistelin hoito on erittäin vaativaa. Yksi toimivimmista toimenpiteistä on ollut niin sanottu ”Endorectal Advancement Flap”, jolle on vaikea keksiä suomennosta. Siinä kuitenkin ympäröivää limakalvokudosta käännetään läpäksi fistelin seinämille, eli tehdään eräänlainen ihosiirtoa muistuttava kudossiirto. Tällainen siirre voi kuitenkin repeytyä johtaen märkivään avanteeseen, joiden hoito on edelleen haastavaa.

Otsonoitujen öljyjen käyttö ihotautien hoidossa on yleistynyt maailmalla. Sen kudosta uusivien ja antimikrobisten vaikutusten vuoksi sen käyttö haavojen ja avanteidenkin hoidossa voisi olla perusteltua. Italialainen tutkimusryhmä (Laureti ym. 2016), päättikin kokeilla otsonoidun oliiviöljyn vaikutusta Chronin tautiin liittyvien fistelien hoitoon, joissa kirurginen siirre ei lähtenyt parantumaan. Tutkimuksessa oli mukana kaikkiaan 26 potilasta, joiden keski-ikä oli 46 vuotta ja jotka olivat pääosin naisia.

Hoidoissa käytettiin NOVOX-kauppanimellä myytävää Italiassa valmistettua otsonoitua oliiviöljyä, joka oli pakattu sinetöityihin ruiskuihin, joista sitä oli helppo annostella. Öljyn vahvuutta ei mainittu, mutta sen kerrottiin olevan öljymäinen geeli. Tämä viittaa ns. normaalivahvuiseen tuotteeseen. Se olisi myös oma suosikkini, mikäli vastaaviin tapauksiin pitäisi otsonoitua öljyä suositella, joskin otsonoitua seesamiöljyä pidän perustellusti vieläkin parempana. Otsonoitua oliiviöljyä annosteltiin ruiskulla 0,1-0,3 ml kerrallaan käyttäen muovista neulaa, jolla aine saatiin hellävaraisesti fisteliin ja sen ympärille. Toimenpiteitä tehtiin päivittäin 1-6 kuukauden ajan riippuen siitä, miten se kuhunkin potilaaseen vaikutti.

Tulokset olivat lupaavia. Keskimäärin otsonoitua oliiviöljyä käytettiin 3,12 kuukauden ajan. Fistelin paraneminen, eli täydellinen umpeutuminen ja arpeutuminen tapahtui 17 potilaalla, eli 65,4%:lla kaikista potilaista. Vaikutus näytti myös olevan pitkäaikainen, sillä jälkiseuranta kesti potilaasta riippuen 2-42 kuukautta, mutta keskimäärin 23,81 kuukautta, eli lähes kaksi vuotta. Tämä on erittäin tärkeää, sillä tällaisilla fisteleillä on erittäin suuri uusiutumisaste. Tutkijat toteavatkin, että otsonoitu öljy näyttäisi olevan tehokas ja turvallinen toimenpide tällaisten fistelien hoitoon. He kuitenkin mainitsevat, että tulokset tulee vielä varmistaa laajemmissa satunnaistetuissa (verrokit sisältävissä) tutkimuksissa.

Viite:

Laureti, S., E. Aborajooh, B. Mattioli, ja G. Poggioli. ”Treatment of Minor Dehiscence after Endorectal Advancement Flap in Perianal Crohn’s Fistulas with Ozonized Oil NOVOX(®)”. Techniques in Coloproctology 20(2): 139–40, 2016.

Uusi espanjalainen tutkimus sädehoidon aiheuttamien peräsuolen vuotojen hoidosta otsonilla

Eturauhassyövän hoidossa sädehoito on yksi tavallisista hoitomenetelmistä. Sillä on kuitenkin joskus vaikeita sivuvaikutuksia, joista yksi on vuotava peräsuolitulehdus. Säteilytettyjen alueiden tulehdukset ovat usein vaikeasti parannettavissa. Otsoniterapialla on kuitenkin saatu apua moniin sädehoitoon liittyviin komplikaatioihin ja sillä on myös hoidettu suoliston tulehduksia menestyksekkäästi. Niinpä Las Palmasin yliopistosairaalassa Kanariansaarilla tehtiinkin tutkimus 12 eturauhassyöpäpotilaan vuotavan peräsuolitulehduksen hoidosta otsonilla. Potilaiden ikähaitari oli 64-77 vuotta. Heitä oli hoidettu perinteisin menetelmin sisältäen niin lääkehoitoa kuin kolposkooppisia toimenpiteitä. Siitä huolimatta peräsuolen verenvuodot jatkuivat. Potilaat saivat otsoniterapiaa niin peräsuolihuuhteluna otsonikaasulla kuin paikallisena käsittelynä otsonoidulla öljyllä. Peräsuolihuuhtelussa annosta nostettiin asteittain, mutta tyypillisin otsonipitoisuus oli 20 mg/l ja käytetyn happi-otsoniseoksen tilavuus oli 180-240 ml. Näitä hoitoja annettiin aluksi kahdesti viikossa ja potilaan kliinisen olotilan kohennuttua hoitotahtia vähennettiin ja harvimmillaan se oli kerran kuukaudessa. Keskimäärin potilaat saivat 38 otsoniterapiaa 13 kuukauden aikana. Kahdeksalle potilaalle annettiin lisäksi otsonoitua öljyä, jota heitä opastettiin annostelemaan omatoimisesti 1-2 kertaa päivässä.

Tulokset olivat hyviä. Ennen hoitoja 75% potilaista oli aneemisia ja heidän keskimääräinen hemogobiiniarvonsa oli 11,1 g/dL. Hoitojen päätyttyä vain 33% oli aneemisia ja keskimääräinen hemoglobiiniarvo oli 13,0 g/dL. Ennen otsoniterapiaa kaikkiaan 37 endoskooppista hoitoa oli suoritettu kahdeksalle potilaalle. Hoitojen alettua vain neljä potilasta tarvitsi yhteensä 11 hoitoa. Verenvuotoja kuvaava CTCAE-toksisuusaste oli ennen hoitoja keskimäärin 3, kun se hoitojen päätyttyä oli pudonnut arvoon yksi ja viimeisessä jälkiseurannassa arvoon 0. Keskimäärin jälkiseuranta kesti 104 kuukautta, mutta joillakin potilailla pidempään. Yksikään potilas ei kuollut eturauhassyöpään. Ainoastaan yhdellä havaittiin uusiutunut etäpesäke, joka hoidettiin menestyksellisesti hormoni- ja sädehoidolla, ja tämäkin potilas oli hengissä seitsemän vuoden jälkeisessä seurannassa. Tutkimus oli potilasmäärältään suppea, eikä siinä ollut verrokkiryhmää, joskin sellainen olisi ollut eettisesti kyseenalainen. Toisaalta potilaiden jälkiseuranta oli pitkäkestoinen ja tarkka, mikä nostaa tutkimuksen arvoa. Tulosten perusteella tutkijat uskoivatkin otsoniterapian olevan hyödyllinen sädehoidon aiheuttamien vuotavien peräsuolitulehdusten hoitoon, ja se ansaitsisi tulla paremmin tutkituksi laajemmissa satunnaiskontrolloiduissa kliinisissä tutkimuksissa.

Linkki tutkimukseen:

http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC4556325/