keskiviikko 23. heinäkuuta 2014

Uusi kiinalaistutkimus alaselän kipujen hoidosta otsonilla



Uusi kiinalainen 192 potilaan tutkimus lantiorangan välilevynpullistumasta johtuvien alaselän kipujen hoidossa. Potilaat jaettiin kahteen ryhmään, joista A-ryhmää hoidettiin TT-kuvauksen avulla suoritetuilla happi-otsoni-injektiolla sekä kollagenaasi-injektiolla. B-ryhmä sai samat hoidot, mutta ennen otsoni- ja kollagnenaasi-injektioita, heille suoritettiin Psoas compartment block –toimenpide, jossa perifeerisellä hermostimulaattorilla (sähköstimulaattori) aiheutettiin lantionalueen hermosolmuihin stimulaatio, joka vähentää kipua. Ehkäpä kyseiselle toimenpiteelle löytyy jo suomalainekin nimi, mutta en lähtenyt arvailemaan enkä kuluttamaan energiaa sen etsimiseen.

Tulokset olivat molemmissa ryhmissä hyviä. B-ryhmässä ensimmäisen viikon tulos oli parempi (86,5% onnistumisaste) kuin A-ryhmässä (64,2% onnistuminen). Näin ollen Psoas compartment block –toimenpide selvästi nopeutti otsoni- ja kollagenaasi-injektioiden tehoa. Kuitenkin 1, 3 ja 6 kuukauden jälkiseurannoissa erot eivät enää olleet tilastollisesti merkittäviä ja esimerkiksi puolen vuoden jälkiseurannassa onnistumisprosentit olivat 86,3 % (A-ryhmä) ja 91,7% (B-ryhmä).

TT-kuvauksen avulla suoritettu happi-otsoni-injektio on tutkitusti tehokas menetelmä, ja sadoissa tutkimuksissa sen onnistumisprosentti on ollut 70-90 riippuen potilasjoukosta ja ongelman vakavuudesta ja hoidon suoritusmenetelmästä. Tässä tutkimuksessa päästiin onnistumisprosenttien yläpäähän tai jopa hieman yli. Hoito katsotaan onnistuneeksi silloin kun kivut joko katoavat täysin tai ainakin lievenevät niin paljon, etteivät haittaa päivittäisiä askareita. Tässä uudessa tutkimuksessa otsoniterapia oli yhdistetty kollagenaasiin, mistä siitäkin on jo aiemmin tullut muutamia tutkimuksia. Täysin uutta sen sijaan oli otsonin yhdistäminen Psoas compartment block –toimenpiteeseen, joka selvästi nopeutti vaikutusta ja mahdollisesti lisäsi onnistumisen todennäköisyyttä myös pitkällä aikavälillä. Tuolloin erot kuitenkin olivat niin pieniä, ettei tämä tutkimus selkeästi osoittanut toimenpiteen lisäarvoa pelkkään otsoni+ kollagenaasi-injektioihin tai jopa pelkkään otsoniin (jota ei tässä tutkimuksessa tutkittu). Joka tapauksessa tämäkin tutkimus tarjosi lisätodisteita otsonin hämmästyttävästä tehosta selkäkipujen hoidossa, ja tiettyjen lisätoimenpiteiden avulla tätäkin tehoa voidaan vielä lisätä ja/tai nopeuttaa.

Linkki PubMed-tietokantaan: http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/25041326

1 kommentti: